Talousarviopuhe 2018

Perussuomalaisten talousarviopuheenvuoro vuoden 2018 budjetista ja vuosien 2019 sekä 2020 taloussuunnitelmasta.

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja lehteriyleisö sekä lehdistön edustajat.

 

Tämän valtuuston ensimmäinen talousarvio on nyt käsittelyssä. Talousarvio perustuu voimassa olevaan veroprosenttiin. Verotulot ovat kuitenkin todennäköisesti lievässä nousussa parantuneen työllisyystilanteen ja väestönlisäyksen johdosta.

 

Nyt esillä oleva talousarvio näyttää noin miljoonan ylijäämää. Vuoden 2016 tilinpäätöksessä taseessa on vanhoja ylijäämiä melkein 6 miljoonaa ja alustavien tietojen mukaan vuoden 2017 tilinpäätöskin tulee olemaan ylijäämäinen. Tältä osin siis Liedon talous näyttää hyvältä.

 

Vaikka talousarvio onkin ylijäämäinen kunnan velkamäärä kuitenkin on kasvamassa 3,3 miljoonalla, joten oikeasti tehdään edelleen miinusmerkkistä talousarviota. Liedon velkamäärä tulee olemaan vuoden 2018 lopussa noin 63,5 miljoonaa eli noin 3200 euroa asukasta kohti. Myöskin vuosien 2019 ja 2020 suunnitelmien mukaan velkamäärä tulee edelleen kasvamaan ollen vuoden 2020 lopussa jo noin. 70 miljoonaa, lähes 3500 euroa asukasta kohti. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jo usean vuoden ajan varoitellut kunnan velkamäärän jatkuvasta kasvusta. Tulevien vuosien verotuloista joudutaan käyttämään velan ja korkojen maksuun yhä isompi siivu, joka on pois muusta toiminnasta.

 

Tulopuolella on merkittävässä osassa tontinmyyntitulot. Vuodelle 2018 tontinmyyntitulojen odotetaan kasvavan tämän vuoden talousarviosta nettona (toimintakate) 2,8 miljoonaa, kasvua vuoden 2017 talousarvioon on huimat 247%. Tämä tulee olemaan erittäin haasteellinen tavoite. Toivottavasti onnistuu.

 

Pienenä lisähuomiona talousarviokirjasta pitää vielä mainita, että turvapaikan saaneiden pakolaisten kotouttamis- ja siihen liittyvistä menoista tai tuloista ei löydy minkäänlaista merkintää talousarviossa.

 

Varsinais-Suomeen on povattu parempia aikoja varsinkin telakkateollisuuden ja autotehtaan myötätuulen nostamana. Tämä luo edelleen haasteita oikeanlaisen ammattikoulutuksen tarjontaan. Tässä asiassa myös Liedon pitää aktivoitua Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän jäsenkuntana, jotta Lietoon saataisiin oikeanlaista ammattikoulutusta.

 

Lopuksi suurella tyytyväisyydellä Perussuomalaisten valtuustoryhmä huomioi kunnanhallituksen esittämän 300-tuhannen lisämäärärahan perusterveydenhoitoon käytettäväksi kuntalaisten terveyspalvelujen laadun ja saatavuuden parantamiseen sekä terveyskeskuksen kilpailukyvyn lisäämiseen. Tätä satsausta tulee käyttää mm. toimivan ja riittävän iltavastaanoton kehittämiseen.

 

Näillä huomioilla Perussuomalaisten valtuustoryhmällä on valmius hyväksyä vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019 sekä 2020 taloussuunnitelmat.

 

Liedossa 11.12.2017, Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Marko Friberg

Juhani Pilpola

Sari Repo