Alueellinen kielikokeilu 15.2.2016

Aloite alueellisesta kielikokeilusta

Maan hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite kieltenopiskelun lisäämisestä ja monipuolistamisesta. Tähän pyritään käynnistämällä alueellisia kokeiluja siitä, että vieraan kielen opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen ”eduskunta kehottaa valtioneuvostoa selvittämään lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua” mukaisesti.

Suomalaisten kielitaidon vahvistaminen tukee voimakkaasti maamme tulevaisuuden kasvu- ja kansainvälistymistavoitteita. Oppilaiden kieliosaamisen yhdistelmiä tulisikin monipuolistaa jo koulupolun varhaisessa vaiheessa. Peruskoulu antaa tällä hetkellä kahta vierasta kieltä opiskeleville käytännössä mahdollisuuden vain englanti-ruotsi –yhdistelmälle. Myös muut yhdistelmät, kuten englanti-saksa, englanti-ranska tai esim. englanti- kiina, tulee mahdollistaa. Ruotsin kielen osaaminen ei ole nykyaikana yleissivistyksen ja elämässä menestymisen ehto, eikä se ole kaikille suomalaisille välttämätöntä. Ruotsinkielisistä viranomais- ja muista palveluista voidaan huolehtia ilman jokaiselle ikäluokalle pakollisia ruotsinkielen opintoja. Perustuslaki velvoittaa julkista valtaa huolehtimaan suomenkielisen väestön ja ruotsikielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samojen perusteiden mukaan.

Kielikokeilu, jossa ruotsin kielen voisi oppilaan ja kodin tahdon mukaisesti vaihtaa toiseen vieraaseen kieleen, olisi osoitus Liedon kunnan kehittämistahdosta ja -kyvystä. Niillä oppilailla, jotka valitsevat toiseksi vieraaksi kieleksi jonkin muun kielen kuin ruotsin, tulisi olla halutessaan mahdollisuus opiskella ruotsia viimeistään lukiovaiheessa. Kokeilussa olisi viisaasti jätettävä myös ruotsinkielisten oppilaiden ja kotien kielivalinnat yksityisasiaksi. Valtiovallan vastuulle jäisi mm varmistaa erityissäädöksin, ettei kodin valinta estä oppilaan myöhempiä mahdollisuuksia jatko-opintoihin ja uraa julkisella sektorilla sekä perustuslain noudattaminen.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Liedon kunta

  • alkaa välittömästi valmistella alueellista kielikokeilua, jossa kielivalikoimaa laajennetaan ilman velvoittavaa toista kieltä.
  • tekee ensi sijassa kokeilun suunnittelua, lupahakemusta ja kokeilun toimeenpanoa varten selvityksen vanhempien käsityksistä siitä, mitä vierasta kieltä heidän lapsensa opiskelisi siinä tapauksessa, että toisen kotimaisen opiskelun velvoittavuudesta voitaisiin heidän kohdallaan luopua.
  • selvittää lähikuntien, kuten Auran ja Kaarinan kiinnostuksen ja mahdollisuudet osallistua seudulliseen kielikokeiluun ja käynnistää yhteistyön, mikäli lähikunnat suhtautuvat tähän myönteisesti.
  • laatii kielikokeilua koskevan esityksen ja anoo OKM:ltä lupaa kokeiluihin, joissa esim. saksan, ranskan, espanjan, venäjän tai muun kolmannen kielen lukija voisi olla opiskelematta ruotsia, jos vanhemmat ja oppilas näin hyväksi katsovat.

Liedossa 15.2.2016
______________________________________
Perussuomalaisten valtuustoryhmä